Takaisin ylös

Pohjalla ei voi tehdä muuta kuin kääntyä ja kiivetä takaisin ylös. Ylös meneminen on paljon hitaampaa kuin alas meneminen, ja se on vaikeampaa kuin hän luuli. Hän pysähtyy matkalla kaksi kertaa. Kummallakin kerralla hän teeskentelee katsovansa maisemaa.

At the bottom there is nothing to do but turn around and climb back up. Going up is much slower than going down, and it is harder than she expected. She stops twice on the way. Both times she pretends that she is stopping to look at the view.

Yhdellä märällä alemmalla askelmalla on maljakotilo. Se istuu pienessä kuopassa kivessä. Kuoppa on täsmälleen sen kuoren muotoinen. Maljakotilo on palannut samaan paikkaan vuosien ajan ja hitaasti tehnyt sinne itselleen istuimen. Yöllä se lähtee syömään. Joka aamu se löytää taas tiensä kotiin.

On one of the wet lower steps there is a limpet. It is sitting in a small dip in the stone. The dip has exactly the shape of its shell. The limpet has come back to that same place for years, and slowly made a seat there. It goes out at night to eat. Every morning it finds its way home again.

Ylhäältä hän näkee saaret vedessä. Ne ovat aivan erilaisia. Tämä kallio on vaaleaa kalkkikiveä, täynnä reikiä ja luolia. Nuo saaret ovat vaaleanpunaista graniittia, isoja sileitä pyöreitä kiviä päällekkäin.

From the top she can see the islands out in the water. They are completely different. This cliff is pale limestone, full of holes and caves. Those islands are pink granite, big smooth round rocks piled on top of each other.

Polly istuu vanhalla muurilla ja katsoo viimeisen kerran alas kallion uraa. Melkein kaksisataa käsin tehtyä askelmaa, jotka menevät jyrkännettä alas kupilliseen kylmää vettä. Sitten hän lentää pohjoiseen rannikkoa pitkin.

Polly sits on the old wall and looks down the cut in the rock one last time. Almost two hundred steps, made by hand, going down a cliff to a cup of cold water. Then she flies north along the coast.