Kaupunki jyrkänteen reunalla

Tuuli ehtii perille ennen maata. Polly ratsastaa sen mukana etelään Korsikan rannikkoa pitkin, kunnes saari yksinkertaisesti loppuu. Edessä on avovesi, ja veden takana toinen saari lepää matalana ja sinisenä taivaanrannassa. Se on Sardinia. Saarten välistä salmea kutsutaan Bonifacionsalmeksi, ja tuuli virtaa siitä läpi kuin vesi portista.

The wind arrives before the land does. Polly rides it south along the coast of Corsica until the island simply stops, and there in front of her is open water, and beyond the water another island lying low and blue on the horizon. That is Sardinia. The channel between them is called the Strait of Bonifacio, and the wind pours through it like water through a gate.

Hän kääntyy takaisin kalliota kohti ja näkee kaupungin. Se seisoo valkoisella kalkkikivellä aivan reunalla. Talot ovat korkeita ja kapeita ja ahtautuneet toisiinsa kiinni, kermanvaaleita ja haalean okranvärisiä, ikkunaluukut suljettuina iltapäivän valolta. Ilmaan hänet pysäyttää kuitenkin muurien alaosa. Rakoa ei ole. Talojen kivi jatkuu suoraan kallion kiveksi, ja kallio putoaa noin seitsemänkymmentä metriä mereen. Tämä kaupunki ei seiso reunan lähellä. Se seisoo reunalla.

She turns back toward the cliff and sees the town. It sits on white limestone, right at the lip, and the houses are tall and narrow and pressed together, cream and pale ochre, their shutters closed against the afternoon light. What makes her stop in the air is the bottom of the walls. There is no gap. The stone of the houses runs straight into the stone of the cliff, and the cliff drops about seventy meters to the sea. This town does not stand near the edge. It stands on it.

Polly laskeutuu vallille ja katsoo alas. Hänen allaan kallio on vaaleaa ja kuivaa, suolan hiomaa, ja lokit kaartelevat muurin ja veden välisessä tyhjyydessä. Sitten hän huomaa jotakin, mikä ei kuulu sinne. Kallion seinämään on hakattu kapea ura, joka laskeutuu jyrkässä kulmassa alas, ja uran sisällä on portaat.

Polly lands on a rampart and looks over. Below her the rock is pale and dry and scoured by salt, and gulls turn in the space between the wall and the water. Then she notices something that does not belong. A narrow groove has been cut into the cliff face, running down at a steep angle, and inside that groove there are steps.

Hän yrittää laskea ne ennen kuin valo katoaa, ja luovuttaa. Portaita on enemmän kuin hän näkee, ja ne päättyvät jonnekin alas varjoon. Meri jatkaa hidasta kohinaansa kalliota vasten. Polly päättää, että hän menee tuonne alas.

She tries to count them before the light goes, and gives up. There are more steps than she can see, and they end somewhere below in shadow. The sea keeps up its slow noise against the rock. Polly decides that she is going down there.